Monelle on varmasti tuttu Tuulikki Ukkolan päiväkirjamerkintä viime viikolta, jossa Ukkola kirjoittaa minulle täysin uudesta ja tuntemattomasta massasta; Nettikansasta. Luettuani Ukkolan kirjoituksen muutamaan otteeseen luulen kansanedustajan tarkoittavan porukkaa joka vaikuttaa netissä. Tätä porukkaa nimitetään usein myös ihmisiksi. Tämä eduskuntakansan edustaja (siis toisin sanottuna ihminen), kirjoittaa perimmiltään ihan asiaa. Kirjoitus on tosin tainnut lipsahtaa päiväkirjaan hiukan kireissä tunnelmissa.

On surullista, että netistä on kehittynyt sananvapauden sikolätti, viemäri, joka vie lukijansa mennessään. Netissä ei ole vastaavaa päätoimittajaa, ei edes toimittajaa. Se on täysin vapaa kaikelle saastalle. -Tuulikki Ukkola

Ukkolaa suututtaa nettiin julkaisijoiden nimettömyys ja tästä johtuva houkutus julkaista asiatonta sisältöä. Sellaista sisältöä, jonka takana ei kirjoittaja itse olisi välttämättä valmis seisomaan. En tiedä onko ajatusmaailmani vääristynyt, mutta en pidä oikeaa elämää ja nettielämää juurikaan erilaisina. Kummassakin on yksilöitä, joilla on omat mielipiteensä kustakin asiasta. Näillä yksilöillä on yleensä vapaus tuoda mielipiteensä julki ja muut yksilöt voivat kommentoida toisten tekemisiä. Kummassakin maailmassa on omat käyttäytymismallinsa ja sääntönsä, mutta niiden valvominen on työlästä, mikäli yksilö ei esiinny omana itsenään. Koska internet on ympäristönä uusi, se ei ole muotoutunut vielä sopivaan muottiin ja on epätodennäköistä että se koskaan tulee täysin muotoutumaankaan. Netti-identiteetti asiassa ollaan kuitenkin menty nopeasti eteenpäin. Suuressa osassa netin palveluista tulee jo esiintyä omalla nimellään, mutta se kuinka tämä toteutuu jää viime kädessä nettipalveluiden ylläpitäjien kontolle.

Esiinnyn verkossa omalla nimelläni. Tai jos en käytä syntymänimeäni (esim Twitter @RBBA) niin nimeni on mahdollista löytää laajennetusta profiilistani. Silloin tällöin tulee tilanteita, että kirjoitan tuohtuneena kommentin, mutta ennen sen julkaisua jään miettimään haluanko kirjoitukseni yhdistettävän nimeeni. Lopulta päädyn vetämään henkeä ja muokkaamaan kirjoitustani siten, että voin huoletta julkaista sen omalla nimelläni. Nimeni siis toimii automaattisena sensuurina.

Aiheeltaan tämä blogi on sellainen, että en ole kertaakaan joutunut poistamaan sivuilta asiattomia kommentteja. Tilanne voi olla toinen uudessa Fingers of Steel blogissa – sen aika näyttää. Kummassakin blogissa käytän Disqus kommenttijärjestelmää, joka mahdollistaa käyttäjien tunnistautumisen mm. OpenID:n, Facebookin, Yahoon ja Twitterin käyttäjätunnuksilla. Jossakin vaiheessa tulen poistamaan käytöstä kokonaan mahdollisuuden nimettömänä esiintymiseen. Siis sen, että käyttäjä voi itse syöttää haluamansa nimen kommentoijaksi. Käytännössähän se on sama asia kuin nimettömästi kirjoittaminen.

Kuten on huomattu harva nettipalvelu on ikuinen ja aina tulee uusia parempia virityksiä edellisten tilalle. Pikkuhiljaa tulisi alkaa ideoida verkossa toimivaa yhteistä henkilökorttia, jolla netissä liikkuja voitaisiin tunnistaa luotettavasti. Sen väärinkäyttö tulisi olla yhtä rangaistavaa kuin henkilötunnuksen tai allekirjoituksen väärinkäyttö. Se voisi olla vain verkkopankin kautta tapahtuva autentikointi johonkin yhteen palveluun ja muut palvelut varmistettaisiin tämän palvelun kautta. Nurinaahan se herättää varmasti ja joku nimittäisi sitä perustuslain rikkomiseksi ja toiset kehittelisivät salaliittoteorioita tunnistautumisen ympärille. Nurisijat kuitenkin koostuisivat pääasiassa näistä netin ”väärinkäyttäjistä”.

Väittäisin, että Ukkolakin voisi alkaa vastaamaan sähköposteihinsa mikäli kaikki postittelijat esiintyisivät yksilöinä. Tuskin Ukkola kadullakaan ohittaa keskustelut, joiden toinen osapuoli esiintyy oikeana itsenään.

Kirjoitin Fingers of Steel blogiini eilen postauksen, jossa pohdin eri aiheista bloggaavien käyttäjien sosiaalista vuorovaikutusta. Outi Lammi inspiroitui lokeroimaan bloggaajia heidän käyttäytymisensä mukaan. Päädyimme keskustelemaan siitä vaatiiko blogi aina kommentointia ollakseen blogi. Pohdin mikä tekee blogista blogin. Miten blogi käytännössä eroaa normaalista verkkojulkaisusta? Miten blogi määritellään?

Wikipedian mukaan ”blogi on verkkosivu tai -sivusto, johon yksi tai useampi kirjoittaja kirjoittaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti”. Saman lähteen mukaan blogeille on tunnusomaista henkilökohtaisen näkökulman painotus. Kuten Wikipedian määrittelystä huomaa, blogille ei ole oikeastaan mitään tarkkaa määrittelyä. Olin vähän pettynyt, sillä selasin kasan sivustoja läpi eikä kukaan ollut ottanut kantaa siihen mikä oikeasti tekee blogista blogin. Blogin määritelmä on siis hyvin häilyvä.

Teknisellä puolella blogin määrittely onkin sitten hiukan helpompaa. Blogia tulee olla mahdollista kommentoida, blogissa on RSS- tai Atom- syötteet ja kirjoituksia seurataan pääsääntöisesti kirjoitusajankohdan mukaan.

Olen 8-10 vuotta myöhässä, mutta useimmille on vieläkin vaikea hahmottaa blogien ja normaalien verkkosivujen ero. Tämä on huomattavissa varsinkin blogien kommentoinnissa, kun satunnaiset lukijat eivät osaa erottaa kirjoittajan mielipidettä kontekstissa. Blogia voisi verrata kolumniin ja verkkosivua uutiseen, toisessa näkyy kirjoittajan mielipide ja toisessa ei. Blogikirjoituksia julkaistaan myös nopeammalla tahdilla.

Oikein oksettaa lukea vieläkin julkaisuja, joista puhutaan blogeina, mutta joissa kirjoittajana on joku kirjainyhdistelmä – Oy tai joku…  Koko kirjoitus on tavallaan turhaa asian pyörittelyä, mutta pyrin saamaan ihmiset ajattelemaan bloggausta aivan oikeasti. Yritykset eivät bloggaa, bloggauksen hoitaa työntekijä(t). Työntekijä jolla on kasvot ja oma mielipide. Monet yritykset voisivat ottaa oppia Gemilon yritysblogista. Siellä kirjoittavat ihan oikeat ihmiset.

Eri tarinansa ovat vielä blogit, joissa kommentoijat ovat anonyymeja – jotakin alkuolioita – joille ei anneta mahdollisuutta kertoa itsestään nimen vertaa. On harmi, että nimettömyyttä netissä ruokitaan ja lopputulos on tässä: Netti – sananvapauden sikolätti. Palataan tähän aiheeseen heti huomenaamulla otsikolla “joko olisi aika tarjota mahdollisuus olla oma itsensä”.